Koira on taas tullut rannalle. Se on tapansa mukaan kierrellyt ympäriinsä seuraten Annikan liikkeitä, hänen istuuduttuaan on koirakin asettunut paikoilleen.
Lähempää tuttavuutta se ei sallinut, vaan murahti ja näytti hampaitaan.
Ensin Annika oli pelästynyt sen ilmestyttyä yllättäen hänen löytämäänsä pikku paratiisiin, keskellä asumatonta seutua, nyt hän oli tottunut siihen.
Mistä tuo mystillinen koira tuli ja mihin se taas katosi?
Parin todellisten tapahtumien lisäksi ovat tarinat fiktiivisiä novelleja, joissa on sekä romantiikkaa että jännitystä.
Väylään vedet tulevat kaukaa lapista, jopa kolmen pohjoismaan vedet ovat yhtyneet samaksi virraksi. Tuntureiden laelta, missä porolaumat kulkevat vapaina ja riekot räpistelevät vaivaiskoivujen risukoissa etsien ruokaa koivujen urvuista, sieltäkin puhtaat tunturipurot syöksevät vetensä samaan lähteeseen. Vedet kulkevat läpi autiomaiden, yö usvaan verhoutuneen suovillapumpulien peittämän suon. Aamuauringon valossa kasteesta kimaltavan niityn, missä harmaita latoja ympäröi horsmien ja kukkivien angervoiden matto. Se virtaa läpi vehmaiden viljapeltojen ja kylien. Nuo rannat, joiden uomissa vedet ovat kulkeutuneet tuhansia vuosia, voisivat myös kertoa tuhansia tarinoita asukkaista ja heidän elämästään virtojen varrelta. Ne voisivat kertoa, luonnon kauneudesta, mutta myös sen ankaruudesta. Sodasta ja rauhasta.